
Olet saattanut tutustua aikaisempiin blogeihimme tai työmaihimme ja jäädä miettimään, että kuinkas nämä rännin puhdistajat oikein itse niitä kouruja tyhjenteleekään. Tämän postauksen tarkoitus on antaa vastaus kaikkiin kysymyksiisi liittyen rännien puhdistuksen prosessiin ja kalustoon. Mikäli jokin asia jää askarruttamaan tai muuten vain haluat olla meihin yhteyksissä, niin viestiä saa laittaa niin Instagramissa, kuin Facebookissakin. Näillä kalustoilla ja tätä palvelukokonaisuutta kehittäen Puhdistustiimin nuori yrittäjäkaksikko on toiminut vuoden 2021 huhtikuusta lähtien ja puhdistanut niin henkilö,- kuin yritysasiakkaidensa rännejä Tampereella ja lähialueilla.
Rännien puhdistus | kalustoesittely

Ylemmässä kuvassa näkyy kaikessa komeudessaan setti, jolla puhdistuu niin pienkerros- kuin omakotitalonkin rännit.
Rännien puhdistukseen tarkoitettuun kalustoon kuuluu:
– 7 kappaletta 1,5 metrisiä hiilikuituputkia, jotka mahdollistavat kevyen painonsa ansiosta rännien puhdistuksen kymmenen metrin korkeudesta ilman vuosien kuntosalitreenejä. Kevyet hiilikuituputket pitävät myös huolen siitä, että työmailla on turvallista toimia eikä painava putkiviritelmä vahingoita painonsa puolesta rännejä tyhjennyksen aikana. Nämä putket mahdollistavat myös turvallisen työskentelyn maasta käsin, eikä pakota meitä menemään katolle puhdistamaan rännejä.
– Kuiva-/märkäimuri tai tuttavallisemmin ränni-imuri. Imuri tarvitsee toimiakseen tavallista verkkovirtaa ja sen säiliön tilavuus on 35 litraa. On hyvin yleistä, että yhdeltä työmaalta kertyy rännimoskaa useamman täyden säiliön verran (Tutustu esimerkkiin tästä). Imurin moottoria rännimoskalta ja hiekalta suojaa filtteri, joka on tärkeä pitää puhtaana hyvän imukyvyn säilyttämiseksi. Imuriyksiköstä löytyy myös todella käytännöllinen puhallusominaisuus, joka on käytössä jokaikisellä työmaalla. Oli syöksytorvissa tukoksia tai ei, niin niiden tarkistus puhaltamalla kuuluu pakettiin. Puhallusominaisuudella on myös kuivalla säällä kätevää puhallella valtavia havunneulasmassoja rännistä pois perinteisen imuroimisen sijaan (Katso esimerkki havujen puhalluksesta tästä).
– Suuttimet, joiden laaja valikoima mahdollistaa pääsyn erilaisiin haastaviin paikkoihin, sekä auttaa poistamaan erilaista rännimoskaa vaivattomammin. Pidemmällä suuttimella pystyy esimerkiksi imemään pois syöksytorven ensimmäisessä mutkassa olevan tukoksen ja kapeammalla päällä pääsee vajonneista kattotiilistä huolimatta helposti puhdistamaan rännin.
– Kamerajärjestelmä, jolla haluamme tarjota jokaiselle asiakkaallemme varmuutta ja näyttöä hyvin suoritetusta työstä Ennen & Jälkeen- kuvien muodossa! Niiden katsominen viihdyttää niin meitä, kun asiakastakin. Kamerasta on muutenkin suuri apu puhdistamisvaiheessa, jotta kaikki moska saadaan varmasti kerralla pois.
Rännin Puhdistus | Prosessi

1. Kaluston kasaus
– Ensimmäisenä työmaalla lyödään hiilikuituputkea toisen perään kunnes pituus riittää rännin korkeudelle ja sopiva suutin valitaan. Ulkopistorasiasta napataan ränni-imuriin sähköt. Mikäli sähköä ei ole saatavilla niin lisähinnasta tuomme työmaalle aggrekaatin.
2. Ennen- kuvat
– Juuri ennen rännien puhdistamisen aloittamista napataan yleensä rännin päästä kuva, josta näkyy mahdollisimman pitkälle ränniin. Ennen- kuvia otetaan työmaalta aina eri kohdista useampia.
3. Rännien puhdistaminen
– Aloituskohta valitaan ja ränni-imurista napsautetaan moottori käyntiin. Rännien puhdistaminen on alkanut ja kestää rännimetrin määrästä riippuen 1 – 3 tuntia.
4. Syöksytorvien puhallus
– Syöksytorven suulta ja ympäriltä imuroidaan ensin moska pois, ettei sitä puhalleta syöksyputkeen. Tämän jälkeen käynnistetään puhallusominaisuus ja testataan kulkeeko syöksytorven lävitse ilma.
4.1. Mahdollisen tukoksen avaus
– Mikäli tarkistuksien yhteydessä syöksytorvesta löytyy tukos, niin tukosta ryhdytään heti avaamaan. Lue lisää syöksytorvien tukoksista täältä. Isomman tukoksen avaus on ylimääräistä työtä, josta laskutetaan keikan yhteydessä alk. 49€ ja alk. 99€, mikäli tilauksena on pelkästään tukkeuman avaus.
5. Jälkeen- kuvat
– Puhdistetun kohdan jälkeen siitä otetaan Jälkeen- kuva, joka myöhemmin työmaan jälkeen liitetään raporttiin.
6. Rännimoskan hävitys
– Mikäli työmaalta ei löydy kompostia / muuta paikkaa moskalle, niin viemme moskan jätteenkäsittelylaitokselle. Moskan hävityksestä tulee lisähintaa määrästä riippuen alk. 20€
7. Raportin teko ja lähetys
– Kun kohteesta on rännit puhdistettu ja muutenkin on kaikki valmista niin työmaasta tehdään raportti. Raportti sisältää Ennen & Jälkeen- kuvien lisäksi muita huomioita kohteesta myös suosituksia tarjouksen kera mitä kohteelle voisi seuraavaksi tehdä.
4.1. Mahdollisen tukoksen avaus
– Mikäli tarkistuksien yhteydessä syöksytorvesta löytyy tukos, niin tukosta ryhdytään heti avaamaan. Lue lisää syöksytorvien tukoksista täältä. Isomman tukoksen avaus on ylimääräistä työtä, josta laskutetaan keikan yhteydessä alk. 49€ ja alk. 99€, mikäli tilauksena on pelkästään tukkeuman avaus.
5. Jälkeen- kuvat
– Puhdistetun kohdan jälkeen siitä otetaan Jälkeen- kuva, joka myöhemmin työmaan jälkeen liitetään raporttiin.
6. Rännimoskan hävitys
– Mikäli työmaalta ei löydy kompostia / muuta paikkaa moskalle, niin viemme moskan jätteenkäsittelylaitokselle. Moskan hävityksestä tulee lisähintaa määrästä riippuen alk. 20€
7. Raportin teko ja lähetys
– Kun kohteesta on rännit puhdistettu ja muutenkin on kaikki valmista niin työmaasta tehdään raportti. Raportti sisältää Ennen & Jälkeen- kuvien lisäksi muita huomioita kohteesta myös suosituksia tarjouksen kera mitä kohteelle voisi seuraavaksi tehdä.
Suuret kiitokset,
että luit tämän postauksen
liittyen rännien puhdistukseen! 😊
Terveisin,
Jesse
Puhdistustiimi 💙